Oikea jalka edellä maailmaan – synnytyskertomus

Ajattelin, kirjoittaa tänne vähän laajennetun synnytyskertomuksen. Lähinnä, koska kun itse sain kuulla perätilasta, alkoi ahdistamaan todenteolla ja ajattelin, että ehkä jollekin toiselle on helpottavaa kuulla miten perätilasynnytys voi mennä. Tämä on siis vain yksi synnytys ja oma kokemus, ei mikään tutkimukseen perustuva suositus.

Viikoilla 37+4 todettiin perätila hivenen vahingossa. Neuvolan terveydenhoitaja lähetti meidät ylimääräiseen ultraan Tyksiin sydämen lisälyöntien takia. Lisälyöntejä ei enää Tyksissä havaittu. Sen sijaan selvisi, että vauva olikin perätilassa eli tulossa ulos pylly edellä. Olin järkyttynyt. En ollut tähän mennessä jännittänyt synnytystä yhtään. Olin enemminkin odottavaisin mielin, että kumpa raskaus olisi jo ohi.

Seuraavalle viikolle sovittiin kääntöyritys ja minä lähdin kotiin googlettamaan. Ostin jumppapallon ja roikun sohvalta pää alaspäin viikon, peläten eniten, että joudun sektioon. Halusin kovin synnyttää alateitse, mutta stressasi, että riskeeraanko sillä vauvan terveyden tai jopa pahimmassa tapauksessa hengen.

38+1 kääntöyritys ja magneettikuva. Kääntöyritykseen mennessä olin jo melko varma, ettei tule onnistumaan. Vauva oli melko rauhallista sortia ja vatsa niin pinkeä, että tuntui epätodennäköiseltä, että hän mahtuisi kääntymään. Kääntöyritys ei tehnyt mitenkään kipeää, lähinnä se oli hieman epämiellyttävää. Yrityksessä lääkäri nosti vauvaa pyllystä ja toisella kädellä yritti ohjata päätä. Kolme yritystä, mutta mitää ei tapahtunut. Vauvan sykkeitä seurasi hoitaja ultralla ja leikkaussali oli varattuna meille varmuuden vuoksi.

Yrityksen jälkeen keskusteltiin vaihtoehdoista. Perätilassa, ainakin Turussa sektion saa, jos sen haluaa ilman sen ihmeellisempiä mutkia. Halusin kuitenkin synnyttää mieluummin alakautta, joten lantiosta otettiin magneettikuva, jotta voitaisiin varmistua siitä, että vauva mahtuu hyvin.

39+4 heräsin vessahätään, aamulla puoli kuudelta, mutta ylös noustessa tuntui kuin jotain holahtaisi housuun. Ensimmäisestä synnytyksestä oppineena tiesinkin mitä tämä tarkoittaa. Vessassa huomasin, että lapsivesi oli vihreää. Unen pöppörössä iski kauhea paniikki. Olin varma, että nyt on jotain pahasti pielessä. Siinä sitten tepastelin edes takaisin hermostuneena, yritin herätellä miestä ja soittaa Tyksiin yhtä aikaa.

Tyksistä pyydettiin tulemaan näytille, vaikka supistuksia ei ollutkaan vielä. Onneksi heti selvisi, että vihreä lapsivesi ei ollut vaarallista. Tästä eteenpäin mentiinkin rivakasti. Supistukset alkoivat voimistua pikku hiljaa, kun odottelin sydänkäyrillä lääkärille pääsyä. Vauva ultrattiin vielä kerran, jotta oltiin varmoja koosta ja siitä, että kaikki on ok alatiesynnytystä silmällä pitäen. Lääkäriltä tuli vihreä valo. Olin tässä vaiheessa 4cm auki ja pääsin suoraan synnytyssaliin.

Salissa pyysin saada parasetamolia, jolle kätilö pyöritteli hieman silmiä ja kysyi, että otatko enemmin ilokaasun. Supistukset voimistuivat pikku hiljaa, mutta eivät olleet mitenkään tappavan kovia. Mieheni kysyi, jossain vaiheessa, että koska supistaa, kun ei naamasta kuulemma huomannut.

Nautiskelin ilokaasua jumppapallon päällä pomppien ja musiikkia kuunnellen noin puoli tuntia. Perätila takia lääkärit tulivat esittäytymään sekä tekivät sisätutkimuksen. Tässä vaiheessa olin auki 8cm, mutta vauva oli työntänyt varpaat jo ulos. Hetken pidättelin henkeä ja pelkäsin, että mennäänkö tässä nyt kuitenkin sektioon. Ei menty. Lääkäri sai työnnettyä varpaat takaisin ja pylly laskeutui tarjontaan.

Lääkärit poistuivat huoneesta ja kätilö ilmoitti, että olisi aika laittaa epiduraali. Olin hieman hämilläni, että nyt jo. Epiduraalin laiton jälkeen aloin tuntea voimakasta puskemisen tarvetta. Kätilö antoi luvan alkaa puskea supistusten tahtiin hitaasti, mutta toisen supistuksen jälkeen ilmoitin, että nyt tuntuu, että jotain tulee ulos. Lääkärit soitettiin saliin ja kolmen työnnön jälkeen kuopus oli sylissä. Synnytyksen kestoksi merkittiin kaksi tuntia ja ponnistus kesti alle kolme minuuttia (tuntui kolmelta tunnilta). Aika monta kertaa ehtii kolmessa minuutissa ajatella, että en haluakaan, viekää vaan sektioon.

Vauva syntyi oikea jalka edellä. Lääkäri avusti vauvan ulos, sen jälkeen kun vauva oli syntynyt napaan asti. Välilihaa ei tarvinnut leikata, enkä saanut kuin jonkun pienen nirhauman.

Kaikinpuolin synnytyskokemus oli todella miellyttävä, jos synnytyksestä niin saa sanoa. Kätilö oli todella ammattimainen ja ihana. Koko ajan oli tunne, että olimme hyvissä osaavissa käsissä. Emme ehtineet kertaakaan edes potilaskelloa soittamaan.

Facebookista löytyy perätilavauvat ryhmä, josta ainakin itse sain tukea päätöksen teossa. Lääkärin luvan jälkeen muiden positiiviset synnytyskokemukset kannustivat minuakin uskomaan, että onnistun ja osaan synnyttää tämän vauvan alateitse.