Ajomatkan ahaa -elämykset

Ajoin eilen yksin 1,5 tuntia autolla ja koin semmoinen ahaa-elämyksen. Keskittyminen on hankalaa silloin kuin kotona on koko ajan jotain häiriötekijää ja melua. Ajomatkalla sain aikaa miettiä, että mistä ahdistus ja inho itseään kohtaan johtuu. Ymmärsin, ettei se olenkaan nuo vatsamakkarat tai se suklaa mikä on eniten ahdistanut.

Suklaa on ehkä enemminkin ollut seuraus kuin syy ongelmaan. Heikkokohtani on tämä äitiys. Koen usein olevani väärissä saappaissa tässä hommassa, ja kun yritän hakea vertaistukea päädyn vertailemaan itseäni muihin. Tosi nopeasti tämä vertailu johtaa siihen, että tulee käsittämättömän huono olo.

Sitten kun tietoisesti kiellän itseltäni somekanavat, joidenkaltainen haluaisin olla, olo onkin yllättäen paljon parempi. Haluaisin siis kovasti olla näiden seuraamieni äitien kaltainen, että olisi luontoretkiä ja askartelua. Että korona aikana olisin löytänyt jonkun uuden yhteyden itseeni ja lapsiin ja olisin enemmän läsnä perheelle. Todellisuudessa olen ihan yhtä hyvä ja huono kuin aina ennenkin. Eikä meillä askarrella, kun en jaksa sitä säätöä ja sotkemista. Enkä niitä lopputuotoksiakaan. Pihallakin käydään vaan kerran päivässä, jos aina sitäkään.

Heti tuli uutta iloa treeniin ja projektiin, kun keskittyy omaan juttuun, eikä niihin omiin heikkouksiin ja niiden puimiseen. Enkä siis edes tiedä onko se heikkous, ettei pidä lasten kanssa askartelusta, mutta jotenkin sitä tuntuu olevansa huono ihminen kun sellaista ei meillä harrasteta.

Eilen päivällä lähdin vielä lenkille. Nyt on polvi taas kipeä ja lonkka. Väärällä tavalla kolottaa kroppaa. Ilmoittauduin fysioterapeutin Strong Core kurssille ja toivoin, että saisin sieltä avun kivuttomampaan elämään ja nautinnollisempaan liikuntaan. Liikunnalla tarkoitan juoksulenkkejä, jotka on alkanut taas tuntumaan omalta jutulta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s