Sairastupa

Viime perjantaina perheen pienin mies sairastui flunssaan. Olen jotenkin pelon sekaisin tuntein odottanut, että koska meille iskee joku tauti. Meillä on hinkattu käsiä puhtaaksi ja desinfioitu, mutta silti vaan jostain pääsi tarttumaan. Syytän tietysti itseäni, niin kuin kaikesta huonoa omaatuntoa potevan äidin, kuuluukin.

On myös jännittänyt, että miten painon ja treenin kanssa käy, jos täytyy linnoittautua kotiin. Nyt ollaan sitten oltu linnoittautuneena maanantaista asti. Tänään on kyllä alkanut pää hajoilemaan tähän eristäytymiseen. Pelkäsin, että kun sohva kutsuu, en halua enää takaisin salille. Olin väärässä. En malta odottaa, että pääsee taas liikkeelle. Onneksi alkaa näyttää siltä, että huomenna voisimme päästä jo pihalle asti.

Treeni on jäänyt nyt oikeastaan kokonaan tällä viikolla. Oma olo on ollut vähän surkea ja poikia ei toki ole voinut viedä hoitoon. Olen yrittänyt pitää kiinni terveellisemmästä ruokavaliosta, mutta siinä vaiheessa, kun taapero ei suostunut syömään mitään, kotiin alettiin hamstraamaan herkkuja ja haettiin torstaina myös hampurilaisia. Eikä se taapero kyllä oikein niitäkään syöny, niin minä sitten autoin asian kanssa.

Tavoitteeksi tälle viikolle otin, että perjantaina paino on alle 90kg. Se on tärkeä askel, koska omalle psyykkeelle on merkitystä alkaako paino kahdeksikolla vai yhdeksällä. Uskomatonta kyllä tämän aamun paino oli 89,4kg. Hyvin on paino tippunut samalla, kun olen syönyt karkkia, suklaata ja katsonut ensitreffit alttarilla Australian koko viidennen tuotantokauden.

Nuhaisena tai kaktus kurkussa aina painin sen kanssa, että kun ei ole kuumetta pitäisikö silti raahautua salille. Olenko keksinyt vain tekosyyn löysäillä? Torstaina mietin, että perunko joogan. Eipä tarvinnut kauan asian kanssa arpoa, kun kuntosalilta tuli viesti, että keskukset on suljettu. Kotitreenit ei oikein ole minun juttu, mutta katsotaan mitä tässä nyt sitten keksitään korona uhan alla.

Ennen kun kotona ei ole ollut riskiryhmiin kuuluvia, olen lähtenyt kyllä salille aavistuksen puolikuntoisena, myönnettäköön. Nyt ehkä on alkanut näkemään suuremman kuvan, että pitääkö sitä lähteä riskeeramaan muita. Varsinkin niitä joille minun vuotava nenä muodostuukin elämän ja kuoleman kysymykseksi. Toisaalta voiko sitä olla pois töistä, joka kerta kun nenä vuotaa?

Loppuun vielä ajankohtainen avautuminen. Itse toivoisin, että Koronasta opittaisiin edes muutama asia. Jos olet flunssainen, edes vähän, älä vieraile perheissä, jossa on riskiryhmiin kuuluvia. Vanhemmat ei oikeasti halua sinua niistämään ja pärskimään kotiinsa, kun siellä on vauva. Kyllä se vauva on söpö vielä ensi viikollakin. Se pikku nuha, kun voi pahimmassa tapauksessa tappaa sen vauvan. Käsiä kuuluu pestä muulloinkin kuin vain silloin, kun siitä muistetaan valtion taholta. Eikä töihin kuulu mennä kipeänä, se ei tee sinusta parempaa työntekijää, riskeeraat vaan omalla käytöksellä kaveritkin. Tämmöset tuli nyt nopeasti mieleen. Onhan näitä vielä lisää, mutta eiköhän jokainen ole jo ohjeet lukenut muutaman kerran.

Ps. Kuvaajana tällä viikolla toimi taapero, joka on oppinut avaamaan pikakameran puhelimesta.