Laihdutus

Laihduttaminenhan on todella tunteita nostattava asia. Siihen liittyy myös vahvasti käsitys, että jos ihminen laihduttaa hän ei saa syödä. Kieltolistat on pidempiä kuin Kiinan muuri, ja jos lipsut se oli siinä ei muuta kun osoitteenmuutos Mcdonaldsiin. Ensi kerralla sitten.

Ennen salia

Kävin eilen keskustellua näistä kurjimusdieeteistä, joilla syödään vähemmän kuin 46kg petipotilas. Olin innoissani löytämästäni kalorilaskuristani, koska se teki laskemisen niin helpoksi. Nyt olen myös hieman kauhistunut kyseisestä laskurista, miten se saattaa laskea toisille aivan mahdottomia kaloreita ja sitten niitä lähdetään noudattamaan terveyden uhalla.

En ole tammikuun jälkeen laskenut kaloreita. En ole kokenut tarvetta. Paino on laskenut tasaisesti 500g/viikko tähän mennessä järjenääntä kuunnellen. Laihdutan, koska siihen on tarvetta. Ylipaino on terveysriski, enkä halua sitä sen takia ympäriinsä kannella.

Siitä huolimatta, että haluan rasvasta eroon en aio jättää syömättä kahvipullaa tai karkkia silloin tällöin. Välillä syön myös hampurilaisen ja ranskalaiset. En ajatellut kurjistella loppu elämääni. En myöskään ole ammattiurheilija ennen punnitusta, vaan ihan tavallinen perheen äiti.

Enkä kiellä, ettenkö halua näyttää myös omasta mielestäni paremmalta. Olen kuitenkin alkanut pikku hiljaa hyväksymään, että eipä tämä etureppu taida enää tästä kutistua kuin korkeintaan pikku vyölaukuksi. Sen kanssa sitten opetellaan elämään.

Pointini ehkä oli, jos laihtuminen vaatisi pudottamaan kalorit samalle tasolle taaperon kanssa pitäisi ehkä alkaa miettimään omia motiiveja laihduttaa. Olen huomannut, että kun somessa ympyröi itsensä inspiroivilla ihmisillä voi vaipua kuplaan, jossa etureppu alkaakin olla hauska matkakumppani eikä vain spandexeihin tungettava häpeäpilkku.

Salin jälkeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s