Someaddikti

Olen alkanut ahdistumaan puhelimen käytöstäni. Se on käytännössä koko ajan käsillä. Katson nopeasti jonkun jutun, mutta unohdunkin hetkeksi selaamaan somea. Äkkiä onkin mennyt puoli tuntia.

Heräsin ennen muuta perhettä ja haluan katsoa Emmerdalen suoratoistopalvelusta. En nähnyt puoltakaan jaksosta, koska tuijotin puhelinta.

Useasti olen sunnuntaina miettinyt, että ahdistaa niin paljon. Söin donitsin, sekö ahdistaa? Ei oikeastaan, en osaa ahdistua syömisistäni. Toki siitä tuli vähän huono olo. Lenkillä tajusin, että ahdistus ei suinkaan johtunut ruuasta tai liikunnan puutteesta, vaan siitä, että koko päivän lapsen jalkapalloharjoitusten jälkeen, olin istunut puhelimella.

Omien vatsamakkaroidenkin esitelly julkisesti oli helpompaa kuin myöntää tämä. Nolottaa, aikuinen ihminen jumittaa turhien uutisten ja nettikeskustelujen maailmassa, kun voisi vaikka leikkiä, siivota, joogata, lukea kirjan tai jos ei muuta, niin enemmin, vaikka tuijottaa seinään.

Toki somessa on paljon hyvääkin. Paljon hyvää tietoa ja tukea omallekin tekemiselle. Toisaalta rehellisesti sanottuna, en varmaan kuitenkaan ole hirveästi oppinut sieltä sellaista, jota en olisi jo tietänyt.

Miksi sitten hautaudun someen? Rehellisesti pakenen sinne tylsyyttä, ja omaa perhettä. Äitiys on ollut hankala rooli, taistelin sitä vastaan varmaan ensimmäiset puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen. Odotin, että elämästä tulee vielä normaalia ja kohta taas mennään kuin ennenkin.

Vähänpä tiesin. Elämä ei tule palautumaan takaisin, eikä sen kuulukaan. Se on nyt erilaista ja monella tapaa parempaa kuin silloin aikaisemmin. Silti tuntuu kuin some olisi tapa pysyä kiinni ulkomaailmassa.

Vauvakuplan tai vanhempainvapaan kääntöpuoli kuin on se, että monta tuntia päivästä keskustelen vain ja ainoastaan 2,5vuotiaan kanssa. Välillä keskustelut on hauskoja ja kuulen mitä uskomattomampia juonenkäänteitä, mutta usein ne on jankkausta samasta asiasta. Syö, juo, vaihda vaippa, tule laittamaan nämä vaatteet päälle nyt.

Some tuntuu, että karkasimpas hetkeksi jonkun muun työpaikalle ja kahvipöytään. Nyt minullakin on omaa elämää, omaa aikaa. Tosin, jos rehellisesti miettii, kuinka monessa kahvipöydässä kiistellään siitä saako lennolla kallistaa selkänojan vai ei monta tuntia. Jos keskusteltaisiin, tuijottaisin varmaan taas puhelinta paetakseni tuota keskustelua. Minkä ihmeen takia siis luin koko kommenttiketjun keskellä yötä, enkä nukkunut?

Latasin itselleni sovelluksen, joka alkaa tästä lähin seuraamaan somen käyttöäni. Ehkä oikeat luvut pysäyttää, jos mutu tuntuma ei riitä. Sanotaanko, että jo tänä aamuna olisi helposti ehtinyt tehdä muutaman kymmenen aurinkotervehdystä sinä aikana, kun olen tuijottanut näyttöä. Kummastakohan olisi ollut enemmän hyötyä tai iloa?

Kukas se siellä somettaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s